Siirtoliima Oy luottaa sähköisiin ratkaisuihin
Jari Lindeman Siirtoliima Oy:sta luottaa edistyneisiin ratkaisuihin, ja hakee kehityskohteita uusista innovaatioista. Lindeman luottaa konepuolella sähköön – taustoja tälle on antanut jo pitkään jatkunut sähköautoilu. ”Mulla oli aivan ensimmäisiä Tesloja Suomessa. Kilometrejä tulee niin paljon, että sähköauto on taloudellinen ratkaisu”.
Ikaalisissa toimiva Siirtoliima Oy valmistaa betonialan kuivatuotteita ja lattiamassoja. Asiakkaina sillä on isoja, monikansallisia firmoja. Yritys työllistää vakinaisesti neljä henkilöä, sekä lisäksi vaihtuvan määrän vuokratyövoimaa.
”Energian hintojen mentyä katosta läpi investointi sähkökoneisiin todellakin kannattaa. Me hankimme Matekolta sähköisen teletrukin pari vuotta sitten, ja hiljattain Mateko toimitti meille Suomen ensimmäisen täyssähköisen JCB 525-60E kurottajan. Olen laitteisiin todella tyytyväinen”.
Lindeman on todella tyytyväinen koneittensa toimintaan: ”Laitteet ovat käyttökustannuksiltaan edullisia, mutta yhtä lailla saamme etua myös korkeasta käyttövarmuudesta. Laite käynnistyy varmasti myös talvella, eikä kovemmallakaan pakkasella akun kestossa ole ollut ongelmia. Tupla-akuilla teletrukki jaksaa toimia kaksi vuoroa. Kurottajassa on pikalataustoiminto, joten konetta pystyy lataamaan mukavasti taukojen aikana. Ohjaamon ja penkin lämmitys on talvella nopea ja miellyttävä, eikä koppi huurru kylmällä säällä.”
”Meillä on ollut kymmeniä koneita, ja voin kokemuksella sanoa, että laitteet ovat kehittyneet hurjasti. Niinpä tämä vihreä siirtymä on todella suosittelemisen arvoinen – investointi voi toki tuntua suolaiselta, mutta se maksaa itseään mukavasti takaisin. Ja onhan tämä kestävää kehitystä”
Siirtoliima Oy aikoo jatkossakin pysyä kehityksessä mukana. ”Uusilla koneilla olemme saaneet päivitettyä toimintamallejamme tähän päivään. Kun teknologia menee eteenpäin, me kyllä investoimme lisää. Tekninen kehitys muovaa maailmaa uudenlaiseksi, ja siinä on kiinnostavaa olla mukana”.
”Ihmeen vähän näitä vehkeitä näkee käytössä, sillä ainakin meillä edut ovat kiistattomat. Yritysten polttoaine- ja energiakustannukset ovat varmasti olleet yllätys kaikille, mutta niihin pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan. Olemme selkeästi tehneet oikeita valintoja, ja voimme suositella tätä suuntaa kaikille muillekin”.